Hallituksen kustannusjahtiiii

15.10.2026

Asumisen kustannukset jatkavat kasvuaan ja haastaa niin hallituksen kuin osakkaatkin miettimään kustannusten hallintaa. Noin puolet asunto-osakeyhtiön kuluista on sellaisia, joihin ei juurikaan muuta vaikuttamisvaihtoehtoja ole kuin kuntapolitikkojen haastaminen heidän määritellessään kunnallisia taksoja.

Kiinteistöliiton syyskuun alussa julkaiseman Indeksitaloselvityksen mukaan nämä julkisista tietolähteistä saatavilla olevat taksat ovat nousseet vuosien 2021-2026 välillä Porissa 25,4 % ja Raumalla 20,7 %.

Kärkenä kustannusnousuissa ovat kaukolämpö ja kiinteistösähkö ja Porissa myös jätehuolto. Kiinteistösähkö jatkaa nousuaan Porin Energian ilmoitettua siirtohintojen noususta lokakuun alusta alkaen. Kaukolämmöllä lämmitettävissä talossa kiinteistön sähkön kulutus on verrattain pientä, mutta asukkaiden omissa sähkölaskuissa ja varsinkin sähkölämmitteisten rivitalojen asukkaille tämäkin korotus tuntuu.

Tätä kirjoittaessa on vielä Porin seudun jätehuollossa kesken vääntö siitä, säilyykö sekajätteen keräily taloyhtiön kilpailutettavana vai siirtyykö sekajätteen keräily Keräämölle. Asiasta tehty selvitys ei tue tarvetta siirtää keräilyä kunnalliselle jäteyhtiölle. Kiinteistöliitto Satakunta ry onkin lausunnossaan vaatinut sekajätteen keräilyn järjestämisen säilymistä taloyhtiöillä.

Mitä hallitus sitten voi tehdä kustannuksia hallitakseen ja hillitäkseen?

Jätehuollon osalta on hyvä seurata sekä lajittelun onnistumista taloyhtiössä, että tyhjennysvälien tarkoituksenmukaisuutta. Energiaremontit ovat tällä hetkellä vahvasti keskusteluissa mukana ja Valtion asuntorakentamisen keskus (Varke) avasi syyskuun lopulla avustuksen haun toimenpiteisiin, joilla voidaan merkittävistä parantaa rakennuksen energiatehokkuutta. Mikäli asia on ajankohtainen, kannattaa avustuksen ehtoihin tutustua Varken verkkosivuilla.

Aika ajoin kanttaa taloyhtiössä ottaa tarkasteluun myös palveluiden tarve ja kilpailuttaminen.  Vastaavatko taloyhtiön ostamat palvelut; kiinteistöhuolto, siivous ja isännöinti sitä mitä toivotaan niiden olevan? Kannattaisiko vakuutukset kilpailuttaa?

Hyvää ja toimivaa ei kannata lähteä pelkästään pienen hintaeron takia vaihtamaan, mutta jos samalla on toiveita paremmasta laadusta, kannattaa tämä vaiva hallituksen nähdä.

Yhtä tärkeää, kuin kustannusten pitäminen kurissa on huolehtia taloyhtiön maksuvalmiudesta.

Likviditeetti on Kiinteistöliiton keväiseen hoitovastikekyselyn mukaan valtakunnallisella tasolla hieman parantunut verrattuna vuoteen 2025, mutta porilaisissa taloyhtiöissä kehitys on ollut valitettavasti hieman toiseen suuntaan. Keskiarvo on kuitenkin kohtuullinen eli taloyhtiöillä on vähintään 3 kk vastikkeita vastaava maksuvalmius. Huolestuttavaa on niiden taloyhtiöiden määrä, joilla ei ole yhtään tai vain yhden kuukauden hoitovastikkeet tilillään, näitä on porilaisista taloyhtiöistä reilu 16 %. Vastikerästien määrä ja niiden suuruus ovat myös kasvussa.

Kiinteistöliitto tarjoaa koulutuksia ja neuvontaa jäsentaloyhtiöilleen lakiasioiden lisäksi talouteen liittyen, korjausrakentamisen kuin energia-asioihinkin. Näitä palveluja kannattaa hallitusten hyödyntää omaa osaamistaan näissä asioissa kartuttaakseen.

 Salla Kopo

Salla Kopo

Satakunnan ja Rauman Kiinteistöyhdistysten toiminnanjohtajana.

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.