Rauman Kiinteistöyhdistyksen säännöt
1 §
NIMI JA KOTIPAIKKA
Yhdistyksen nimi on Rauman Kiinteistöyhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Rauman kaupunki.
Yhdistys kuuluu jäsenenä Suomen Kiinteistöliitto r.y. -nimiseen yhdistykseen.
2 §
TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT
Yhdistyksen tarkoituksena on:
- olla Rauman talousalueen asunto-osakeyhtiöiden, asunto- osuuskuntien, kiinteistöyhtiöiden sekä niiden osakkaiden tai jäsenten, asunnon omistajien sekä muiden kiinteistönomistajien yhdyssiteenä ja valvoa sekä ajaa jäsentensä yhteisiä etuja,
- edistää tietojen ja oikean käsityksen leviämistä kiinteistöjä koskevista asioista, laeista ja asetuksista sekä varsinkin niistä kunnallisista määräyksistä, jotka Rauman talousalueella ovat kiinteistöihin nähden voimassa,
- toimia jäsentensä taloudellisten ja yleisten yhteisten etujen hyväksi järjestämällä keskustelu- ja esitelmätilaisuuksia, harjoittamalla koulutus- ja neuvontatoimintaa, tekemällä viranomaisille anomuksia, valituksia ja ehdotuksia sekä muutenkin samantapaisin tavoin kannattamalla yhdistyksen tarkoitusperiä edistäviä pyrintöjä,
- toimia jäsentensä työnantajapoliittisena työmarkkinajärjestönä edistämällä ja valvomalla jäsentensä yhteisiä ammatillisia etuja, pyrkimällä työriitojen sovinnolliseen selvittämiseen sekä hyvien suhteiden saavuttamiseen kiinteistötyönantajien ja -työntekijöiden välillä, valvomalla alalla kulloinkin voimassa olevien työehtosopimusten, lakien ja asetusten noudattamista jäsenten kiinteistöissä ja jäsenyhtiöissä sekä vaikuttamalla alan yleisen työtaidon kohottamiseksi.
Yhdistys voi myös suorittaa jäsentensä talojen lämmityksen ja ilmastoinnin tarkkailua ja muuta siihen liittyvää toimintaa.
Yhdistys voi anoa avustuksia ja apurahoja, ottaa vastaan kannatusavustuksia, lahjoja ja testamentteja.
3 §
JÄSENET
Yhdistyksen jäseneksi pääsee hallituksen harkinnan mukaan asunto-osakeyhtiö tai muu oikeuskelpoinen yhteisö tai säätiö taikka hyvämaineinen henkilö, joka omistaa asunto-osakkeen, kiinteistön tai osan siitä taikka kiinteistöosakkeita tai on asunto-osuuskunnan jäsen tahi hoitaa tai edustaa kiinteistöä tai kiinteistö työnantajaa Rauman talousalueella.
Yhdistyksen jäsenet ovat velvollisia täyttämään yhdistyksen ja keskusjärjestöjen sääntöihin perustuvat sellaiset sitoumukset ja erilliset sopimukset, jotka yhdistys tai keskusjärjestöt ovat solmineet muiden järjestöjen kanssa.
Hallitus voi erottaa jäsenen, jonka hallitus katsoo vahingoittavan yhdistystä tai sen arvoa. Tässä tapauksessa jäsenellä on kuitenkin oikeus tuoda asia yhdistyksen kokouksen ratkaistavaksi jättämällä hallitukselle kirjallinen valitus kolmenkymmenen (30) päivän kuluessa siitä, kun erottamispäätöksestä on hänelle todisteellisesti ilmoitettu.
4 §
JÄSENMAKSUT
Jäsen suorittaa yhdistykselle vuosittain, jäsen- ja liittymismaksut, joiden suuruus kutakin vuotta varten päätetään yhdistyksen edellisen vuoden syyskokouksessa.
Jäsen- ja liittymismaksujen maksuajan ja -tavan määrää yhdistyksen hallitus.
5 §
HALLITUS
Yhdistystä edustaa ja sen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu kymmenen (10) jäsentä.
Jäsenet valitaan kahdeksi vuodeksi, kuitenkin siten, että vuosittain eroaa viisi (5) jäsentä, ensimmäisellä kerralla arvalla ja sittemmin vuoron mukaan.
6 §
HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN
Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan vuodeksi kerrallaan sekä ottaa toiminnanjohtajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt.
Hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään puolet muista jäsenistä on saapuvilla.
7 §
HALLITUKSEN TEHTÄVÄT
Hallitus valmistelee kaikki ne asiat, jotka otetaan yhdistyksen kokouksissa käsiteltäviksi, perii yhdistyksen jäsen- ja liittymismaksut sekä vastaa yhdistyksen varojen hoidosta.
Hallitus voi juoksevien asioiden hoitamista varten asettaa työvaliokunnan tai aluehoitovaliokunnan sekä tarvittaessa toimikuntia ja samalla määrätä niiden tehtävät.
8 §
NIMENKIRJOITUS
Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja yhdessä toiminnanjohtajan tai jonkun muun hallituksen siihen määräämän toimihenkilön kanssa tai hallituksen muut jäsenet kaksi yhdessä.
Hallitus voi määrätä juoksevien asioiden hoitamista varten toiminnanjohtajan tai muun toimihenkilön yksin kirjoittamaan yhdistyksen nimen.
9 §
KIINTEISTÖYHDISTYKSEN VARSINAINEN KOKOUS
Varsinaisia kokouksia pidetään vuosittain kaksi, kevätkokous huhtikuussa ja syyskokous joulukuun loppuun mennessä hallituksen määrääminä päivinä.
Kevätkokouksessa
- esitetään hallituksen kertomus yhdistyksen toiminnasta edellisenä kalenterivuonna sekä tilinpäätös edelliseltä tilivuodelta,
- esitetään tilintarkastuskertomus,
- vahvistetaan tilinpäätös ja päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille sekä
- käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Syyskokouksessa
- päätetään seuraavan vuoden tulo- ja menoarviosta, sekä vahvistetaan jäsen- ja liittymismaksujen suuruus,
- päätetään seuraavan vuoden toimintasuunnitelmasta,
- määrätään hallituksen ja valiokuntien jäsenten sekä tilintarkastajien palkkiot,
- valitaan hallituksen jäsenet huomioon ottaen, mitä sääntöjen 5 §:ssä säädetään,
- valitaan kaksi (2) tilintarkastajaa ja heille kaksi (2) varamiestä tarkastamaan seuraavan kalenterivuoden tilejä ja hallintoa,
- valitaan edustajat Suomen Kiinteistöliitto r.y:n kokouksiin seuraavaksi vuodeksi sekä
- käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Ilmoitus asioista, jotka jäsen haluaa saattaa varsinaisen kokouksen käsiteltäviksi, on toimitettava kirjallisesti yhdistyksen hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
10 §
KIINTEISTÖYHDISTYKSEN YLIMÄÄRÄINEN KOKOUS
Ylimääräinen kokous pidetään niin usein, kuin hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai vähintään 1/10 yhdistyksen jäsenistä sitä erityisesti ilmoitettua asiaa varten pyytää.
Pyyntö on kirjallisesti toimitettava hallitukselle ja hallituksen on sen jälkeen viipymättä kutsuttava yhdistyksen jäsenet kokoukseen.
11 §
KOKOUSKUTSU
Yhdistys kutsutaan kokoon ilmoituksella, joka on julkaistava Raumalla ilmestyvässä sanomalehdessä vähintään viikkoa ja enintään neljää viikkoa ennen kokousta.
Jos varsinainen kokous katsoo tarpeelliseksi, voidaan yhdistyksen kokouksista ilmoittaa useammassakin paikkakunnalla ilmestyvässä sanomalehdessä.
12 §
ÄÄNIOIKEUS
Yhdistyksen kokouksessa on kullakin jäsenellä yksi (1) ääni.
13 §
ÄÄNESTÄMISKÄYTÄNTÖ
Kokouksessa ratkaistaan asiat yksinkertaisella äänten enemmistöllä, mikäli näissä säännöissä ei ole toisin määrätty. Äänten jakautuessa tasan ratkaisee puheenjohtajan mielipide, paitsi vaaleissa arpa.
14 §
TILIKAUSI JA TILINTARKASTUS
Yhdistyksen tilit laaditaan kalenterivuosittain ja hallituksen on jätettävä ne tositteineen sekä muut tarpeelliset asiakirjat tilintarkastajille ennen helmikuun loppua.
15 §
Tilintarkastajien tulee, tarkastettuaan tilit tositteineen, hallituksen kertomuksen ja muut yhdistyksen asiakirjat sekä otettuaan selkoa yhdistyksen hallinnosta, 14 päivän kuluessa antaa hallitukselle kertomus tarkastuksestaan.
Jos tilintarkastuskertomuksessa tehdään muistutuksia, laatikoon hallitus, jos katsoo sen tarpeelliseksi, 14 päivän kuluessa niihin selityksensä, minkä jälkeen tilit, tilintarkastajien kertomus ja hallituksen selitys tilintarkastajien mahdollisesti tekemiin muistutuksiin ovat sääntömääräisessä kevätkokouksessa pidettävä yhdistyksen jäsenten nähtävissä.
16 §
SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN
Näitä sääntöjä voidaan muuttaa yhdistyksen kahdessa perättäisessä, vähintään kahden (2) viikon väliajoin pidetyssä kokouksessa tehdyillä päätöksillä, jota vähintään 3/4 läsnäolevien äänestyksessä annetuista äänistä kannattaa. Sama äänten enemmistö vaaditaan myöskin kannattamaan tehtyä ehdotusta yhdistyksen purkamisesta.
17 §
KIINTEISTÖYHDISTYKSEN PURKAMINEN
Jos yhdistys purkautuu tai lakkautetaan, on sen varat käytettävä kiinteistöjä koskeviin, yhteistä hyvää edistäviin tarkoituksiin sillä tavoin kuin yhdistyksen jälkimmäinen purkamisesta päättävä kokous määrää.