Kiinteistöliitosta asiantuntija-apua taloyhtiöiden hallitusten vastuulliseen työskentelyyn

Kiinteistöliitosta asiantuntija-apua taloyhtiöiden hallitusten vastuulliseen työskentelyyn

Julkaistu: 10.08.2022

Tänä syksynä taloyhtiöiden hallitukset saavat eteensä tavallistakin kimurantimpia kysymyksiä. Kasvavat kustannukset luovat paineita keksiä konsteja energiansäästöön, ja moni taloyhtiö joutuu myös pohtimaan ylimääräisten vastikkeiden keräämistä sekä vastikkeiden korottamista.

Mukana hallituksissa voi olla myös kevään yhtiökokouksissa valittuja uusia toimijoita, joille taloyhtiöiden asiat eivät ole entuudestaan tuttuja.

”Uusien ja vanhojenkin hallitusten jäsenten on hyvä muistaa, että Kiinteistöliitto tarjoaa jäsentaloyhtiöilleen monenlaista tukea asioiden ratkomiseen”, muistuttaa Kiinteistöliiton neuvontalakimies Tapio Haltia.

Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöilleen tarjoama maksuton lakineuvonta palvelee hallitusten jäseniä ja isännöitsijöitä sekä tilin- ja toiminnantarkastajia viitenä päivänä viikossa. Neuvontaa on saatavilla lakiasioiden lisäksi myös korjausrakentamisessa ja energia-asioissa sekä talouteen ja verotukseen liittyvissä asioissa. Lisäksi Kiinteistöliitto ja sen alueelliset jäsenyhdistykset järjestävät runsaasti koulutustilaisuuksia.

Verkkosivuilla paljon hyödyllistä tietoa taloyhtiöiden hallituksille

Kiinteistöliitto on koonnut verkkosivuilleen taloyhtiöiden hallitusten jäsenille tarkoitetun tarkastuslistan ja muita hallitustyön kannalta hyödyllisiä työkaluja. Jäsentaloyhtiöiden edustajilla on pääsy myös Kiinteistöliiton jäsensivuille, josta löytyy runsaasti hyödyllistä tietoa muun muassa oppaiden, lomakkeiden ja videoiden muodossa. Jäsensivuilla palvelee ympäri vuorokauden myös lakibotti, jolta voi kysyä neuvoa tavallisimmissa taloyhtiön lakikysymyksissä, kuten vastuunjakoon liittyvissä asioissa.

”Taloyhtiöiden hallitusten jäsenet ovat vastuullisessa roolissa huolehtiessaan osakkaiden yhteisestä omaisuudesta. Normaali huolellisuus ja halu perehtyä asioihin kuitenkin riittävät, ja tarjolla olevaa asiantuntija-apua kannattaa tietenkin hyödyntää”, Tapio Haltia sanoo.

Lisätiedot:

Tapio Haltia, neuvontalakimies

puh. 09 1667 6361

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.