Kiinteistöverouudistuksen vaikutuksia selvitettävä lisää

Kiinteistöverouudistuksen vaikutuksia selvitettävä lisää

Julkaistu: 20.05.2022

Valtionvarainministeriöllä on päättymässä lausuntokierros kiinteistöverotuksen uudistamisesta. Kiinteistöliiton mielestä esitys on vielä raakile, eikä kiinteistönomistajien kiinteistöveron määrät olisi selvillä päätöstä tehtäessä. Lisäksi keskeiset hallitusohjelman periaatteet eivät luonnoksessa täyty. Myös odotettavissa oleva oikaisuvaatimusten vyöry johtaisi vuosikausien odotukseen verovelvollisten oikeusturvan kannalta.

”Mielestämme esitys voidaan antaa eduskunnalle vasta, kun esille tulleet ongelmat ja puutteet sekä puuttuvat tarkemmat vaikutusarviot on tehty ja käytettävissä. Nyt lausunnolla olevissa aineistoissa näin ei ole”, sanoo Kiinteistöliiton pääekonomisti Jukka Kero.

Vaikka keskimääräiset kiinteistöverovelvollisten muutosarviot asettuvat luonnoksen mukaan lähelle nollaa, muutosten ennakointi kiinteistötasolla on hämärän peitossa.

Uudistuksen toteutusmalli verovelvollisille kohtuuton

Ministeriön ehdottama aikataulu, jossa arvostusuudistus päätettäisiin syksyllä 2022, uudet verotusarvot määriteltäisiin syksyllä 2023 ja verovelvollisten verotusarvot kävisivät ilmi vasta alkuvuonna 2024, on verovelvollisen ja päätöksentekijöiden kannalta kohtuuton.

”On päivänselvää, että vain harvat verovelvolliset pystyvät arvioimaan oman kiinteistöveronsa muutoksen esitysluonnoksen perusteella. Verovelvollisten kannalta veroprosenttien kohtalo pysyy epävarmana, sillä kukin kunta päättää kiinteistöveroprosentista itsenäisesti muutosvuosinakin”, Kero toteaa

Asunto-osakeyhtiöiden on pystyttävä suunnittelemaan talouttaan etukäteen. Yhtiöiden tulisi voida budjetoida mahdollinen kiinteistöveron korotus vastikkeisiinsa aiemmin kuin muutamaa kuukautta ennen veron eräpäivää. Luonnoksessa ehdotettu aikataulu ei edistä suunnitelmallisen taloudenpidon toteuttamista asunto-osakeyhtiöissä.

Tarkemmat perustelut löytyvät Kiinteistöliiton lausunnosta.

Lisätietoja:

Jukka Kero, pääekonomisti

Kiinteistöliitto

puh. 09 1667 6226

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.