Toiminnantarkastajalla tärkeä tehtävä taloyhtiössä

Toiminnantarkastajalla tärkeä tehtävä taloyhtiössä

Julkaistu: 15.03.2022

Kevään yhtiökokouksissa valitaan jälleen suuri joukko toiminnantarkastajia, joista osalle voi valinnan hetkellä olla hieman epäselvää, mitä kaikkea tehtävä sisältää. Toiminnantarkastajan tehtävä on taloyhtiön kannalta tärkeä mutta vaatimuksiltaan sellainen, josta selviää tavallisella maalaisjärjellä ja huolellisuudella.

Taloyhtiöön voidaan lähtökohtaisesti valita toiminnantarkastaja tilintarkastajan sijaan, jos yhtiössä on alle 30 osakashallinnassa olevaa tilaa eikä vuoden 2010 kesäkuun jälkeen päivitetty yhtiöjärjestys vaadi tilintarkastajan valintaa. Toiminnantarkastaja voidaan valita taloyhtiöön myös tilintarkastajan lisäksi. Jokaisessa taloyhtiössä tulisi suorittaa vähintään toiminnantarkastus.

Toiminnantarkastajaksi voidaan valita lähes kuka tahansa, joka ei ole mukana taloyhtiön hallinnossa eli hallituksessa.

”Toiminnantarkastajaksi kannattaa ryhtyä rohkeasti, vaikka ei olisi entuudestaan perehtynyt taloyhtiön asioihin. Tärkeintä on oma kiinnostus asiaan, ja apua tehtävään on saatavilla. Nykyään toiminnantarkastuksen voi usein hoitaa lähes kokonaan sähköisesti”, sanoo Kiinteistöliiton talous- ja veroasiantuntija Juho Järvinen.

Kiinteistöliitto selvitti vuonna 2020 taloyhtiöiden hallitusten jäsenille tehdyllä kyselyllä toiminnantarkastukseen liittyviä näkemyksiä, ja silloin lähes 75 prosenttia vastaajista arvioi, että toiminnantarkastuksesta on ollut taloyhtiölle hyötyä.

Toimintakertomus kannattaa lukea huolella

Taloyhtiön toimintakertomus on toiminnantarkastajalle tärkeä dokumentti. Sitä lukiessa on hyvä varmistaa, ettei toimintakertomuksesta löydy ristiriitaisuuksia taloyhtiön muiden asiakirjojen, kuten tilinpäätöksen ja yhtiökokouksen pöytäkirjan kanssa. Toiminnantarkastajan kannattaa myös varmistaa, että taloyhtiön kaupparekisteriote on ajan tasalla, eli sieltä löytyvät taloyhtiön nykyisten vastuuhenkilöiden yhteystiedot.

Ohjeita ja apua saatavilla

Vastavalitun toiminnantarkastajan kannattaa hyödyntää tehtävän hoitamiseen tarjolla oleva apu.

”Kiinteistöliiton verkkosivuilla on kaikkien kiinnostuneiden käyttöön tarkoitettu toiminnantarkastajan ohje. Lisäksi neuvomme jäsentaloyhtiöiden toiminnantarkastajia puhelimitse, ja jäsensivuiltamme löytyy myös toiminnantarkastajille tarkoitettu verkkokurssi”, Järvinen kertoo.

Toiminnantarkastuksen aikataulu kannattaa sopia isännöitsijän kanssa jo hyvissä ajoin ja tutustua sitä ennen tilikauden tapahtumiin pöytäkirjojen sekä omien havaintojen avulla.

Lisätiedot medialle:

Juho Järvinen, talous- ja veroasiantuntija

Kiinteistöliitto

puh: 09 1667 6227

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.